Taas on kesä, ja tämä kaikki jatkuu.
Nyt olen ollut syömättä muutaman päivän kun ei tuo nälän tunne enää tunnu, mutta ajattelin kyllä syödä tänään. Painoin kaksi viikkoa sitten 64,2kg ja alemmas pitäisi vielä päästä. Nyt painan saman verran kun poikaystäväni, joka on 173,5cm pitkä. Vituttavaa.
Lähden tästä kävellen katsomaan häntä töihin kohta.
Ihanaa, kun peruskoulu on vihdoin loppu. Elokuussa en ole enää sakkolihaakaan, ja poikaystävän ei tarvitse enää pelätä. :) Hii, tänään on hyvä päivä. Toivon mukaan loppuukin hyvin.
lauantai, 14. kesäkuu 2008
Ei otsikkoa
maanantai, 10. joulukuu 2007
Ulkona on ihana ilma
En ole kirjoittanut aikoihin. Äiti valvoo suhteellisen kovasti syömistäni, mutta olen oppinut, etten syö koulussa kuin salaattia ja tulen kotiin vasta illalla. Pitkin päivää juon vettä. Aamuisin on kyllä pakko syödä jotain, mutten oksenna enää kaikkea ulos. Ei ole enää mitään oksennettavaa.
Tiedän, että havittelen täydellisyyttä, mutten voi sille mitään. Haluan vahvan itseluottamuksen, vahvemman kuin ennen, haluan olla kaunis, laiha, kova sisäisesti, sellainen ettei kukaan pysty satuttamaan minua. En halua päästää ketään liian lähelle. Kohta on uusi koulu, uudet kuviot, eikä kukaan tunne minua. Onhan siihen vielä puoli vuotta, mutta onneksi vain puoli. Pelkään, ettei minusta tule mitään. Pakko panostaa koulun käyntiin. Haluan olla täydellinen lasienkeli.

maanantai, 17. syyskuu 2007
Voi jestas.
En ole taaskaan uskaltanut käydä vaa'alla.
Koulussa oli pahaa ruokaa - kasvislasagnea - enkä ole koskaan syönyt sitä, ellei joku ole pakottanut, joten en syönyt. Enkä olisi muutenkaan kerennyt, kun piti viedä opolle tettilappu. Aamulla söin kaks leipää ja join kupin kahvia. Nyt olen juonut lasin vettä ja kaksi lasia kokista.
Menen kaverin kanssa kahville tänään. Jee, hän on juuri sellainen ihminen, joka piristää sanomatta sanaakaan.

maanantai, 20. elokuu 2007
Ei otsikkoa
Uskaltauduin vihdoin vaa'alle, mutta jouduin järkyttymään.
66,4kg
Miten en ikinä onnistu laihtumaan? Tuntuu, kuin kaikki kilot tulisivat aina takaisin. Haluan taas vaan oksentaa kaiken ulos. Vatsaa polttaa muutenkin jo aivan liikaa.
Tahdon laihtua.
Söin tänään aamulla riisimuroja, koulussa salaattia, kotona koulun jälkeen kaksi tomaattia ja riisikakun. Kun pääsin illalla kotiin, retkahdin karkkiin. Nyt on niiin lihava olo. Tekisi mieli repiä vatsa irti.
Huomenna en koskekaan karkkeihin, minun on saatava muutama kilo pois ennen ensi viikonloppua. Pakko.

tiistai, 24. heinäkuu 2007
Kamala olo
Oksensin. Taas.
En osaa enää kontrolloida itseäni. Ensin vain syön, syön ja syön, ja sitten kaikki tulee ylös. Ajattelen, että olen tajuttoman läski, ja siksi en kestä ruokaa sisälläni.
Eilen olin vaa'alla kaikki vaatteet päällä + ketjut + niittivyö, ja vaaka näytti 66kg. Tapan varmaan itseni, jos tuo tuosta vielä nousee. (älää ottako edellistä kommenttia tosissanne.)